Verkottuneella digitaaliaikakaudella sosiaalisen median alustat, kuten Facebook ja Twitter, ovat kehittyneet pelkkiä viestintäkanavia pidemmälle. Niistä on tullut olennainen osa yhteiskuntarakennettamme, ja ne vaikuttavat kaikkeen henkilökohtaisista suhteista maailmanpolitiikkaan. Näiden alustojen yleisyys on kuitenkin herättänyt yhä enemmän huolta yksityisyyden suojasta.
Aluksi, käydään vielä kerran läpi pahamaineinen Cambridge Analytica -skandaali, joka ympäröi Facebookia vuonna 2018. Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimiva poliittinen konsulttiyritys käytti hyväkseen porsaanreikää Facebookin sovellusliittymissä ja hankki tietoja noin 87 miljoonasta käyttäjästä ilman heidän nimenomaista suostumustaan. Näitä tietoja käytettiin väitetysti äänestyskäyttäytymisen manipuloimiseen Yhdysvaltain presidentinvaalien 2016 ja Brexit-kansanäänestyksen aikana.
Skandaali toimi jyrkkänä muistutuksena sosiaalisen median alustojen mahdollisista yksityisyyden loukkauksista ja niiden seurauksista.
Facebookin tietomurto vuonna 2019 havainnollisti entisestään tämän yksityisyyden suojan dilemman laajuutta. Yksityiskohtaiset henkilötiedot, kuten yli 419 miljoonan käyttäjän puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet paljastuivat. Huolimatta yrityksen lupauksista tiukentaa tietoturvaa, tietomurtoja tuli edelleen ilmi, mikä mursi yleisön luottamusta Facebookin kykyyn suojata käyttäjien tietoja.
Myös Twitter on kamppaillut yksityisyysongelmien kanssa. Vuonna 2020 laajamittainen hakkerointi kohdistui useisiin korkean profiilin tileihin, muun muassa Barack Obaman, Elon Muskin ja Jeff Bezosin tileihin. Hakkerit käyttivät näitä tilejä edistääkseen Bitcoin-huijausta, mikä osoitti, että jopa kaikkein suojatuimmat tilit ovat haavoittuvia. Tapaus herätti kysymyksiä Twitterin turvatoimista, mutta se paljasti myös, että tällaisia alustoja voidaan käyttää väärin laittomiin tarkoituksiin.
Kun syvennymme sosiaalisen median sovellusten yksityisyysriskeihin, esiin nousee useita keskeisiä tekijöitä. Ensinnäkin näiden alustojen liiketoimintamalli on pohjimmiltaan sidoksissa tietojen rahaksi muuttamiseen. Digitaaliset jalanjälkemme – tykkäykset, jakamiset ja seuraamiset – kerätään ja käsitellään henkilökohtaisiksi profiileiksi, joita käytetään kohdennettuun mainontaan ja joskus myydään kolmansille osapuolille. Tämä luo ympäristön, joka on kypsä tietojen väärinkäytölle ja hyväksikäytölle.
Toiseksi, vaikka tietosuoja-asetukset ovat olemassa, ne ovat usein läpinäkymättömiä ja liian monimutkaisia, jotta keskivertokäyttäjä ymmärtäisi niitä. Monimutkaiset tietosuoja-asetukset voivat tahattomasti johtaa liialliseen jakamiseen, jolloin käyttäjät ovat alttiita yksityisyyden loukkauksille.
Lisäksi näiden sovellusten integrointi muihin palveluihin luo lisää yksityisyyden suojaan liittyviä haasteita. Kirjautuminen eri sovelluksiin tai palveluihin sosiaalisen median tilejä käyttäen on tullut tavalliseksi, mutta tämä myös laajentaa tietomurron mahdollisia seurauksia, kun otetaan huomioon niiden käyttäjien määrä, joihin tietomurto vaikuttaa.
Miten siis navigoida tässä riskialttiissa digitaalisessa maisemassa? Sääntely on ratkaiseva osa palapeliä. Maailmanlaajuisesti hallitusten on laadittava tiukkoja tietosuojalakeja, jotka velvoittavat sosiaalisen median alustoja asettamaan käyttäjien yksityisyyden etusijalle. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) ja Yhdysvaltojen Kalifornian kuluttajan yksityisyyttä koskeva laki (CCPA) ovat merkittäviä askeleita tähän suuntaan.
Käyttäjien tietoisuus ja koulutus ovat yhtä tärkeitä. Tietosuoja-asetusten ymmärtäminen, varovaisuus ei-toivottuja viestejä kohtaan ja verkossa jaettavien henkilökohtaisten tietojen rajoittaminen voivat auttaa huomattavasti yksityisyyden suojaamisessa.
Vaikka Facebookin ja Twitterin kaltaiset sosiaalisen median alustat tarjoavat monia etuja, niihin liittyy myös merkittäviä yksityisyyden suojaan liittyviä riskejä. Käyttäjinä meidän on oltava varovaisia ja ymmärrettävä, miten voimme suojella henkilökohtaisia tietojamme.
Meidän on pysyttävä ajan tasalla tietosuoja-asetuksista, varottava ei-toivottuja viestejä ja rajoitettava verkossa jakamiamme henkilökohtaisia tietoja. Myös sääntelyviranomaisilla on oma roolinsa. Lait, kuten EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) ja Yhdysvaltojen Kalifornian kuluttajan yksityisyyttä koskeva laki (CCPA) ovat hyvä alku, mutta tarvitsemme lisää maailmanlaajuisia säädöksiä, jotta voimme varmistaa käyttäjien yksityisyyden suojan.
Olen Roger, Broadband 4 Europen perustaja.
Vartuin Sveitsissä, mutta asun nykyään Saksassa, ja aikaisemmin olen asunut myös Etelä-Tirolissa jonkin aikaa.
Olen koulutukseltani tietotekniikan ammattilainen ja olen tutkinut laajasti useimpien Euroopan maiden laajakaistamarkkinoita. Kiinteän verkon laajakaistamarkkinoiden tutkiminen on nörttiharrastukseni, mutta olen myös innostunut niistä mahdollisuuksista, joita 5G- (ja lopulta 6G-) laajakaista tarjoaa meille tulevaisuudessa.
Kun en tutki laajakaistayhtiöitä ja niiden verkkoja, pelaan lentopalloa tai soitan pianoa.